• AC Takinkääntäjille tappio ja voitto Ajax Sarkkirannasta

    by  • August 2, 2015 • Divari, Otteluraportit

    Taso ei riittänyt sarjakärkeä vastaan

    AC Takinkääntäjät – OuRe 4-0 (2-0)

    Reipas palasi sarjatauon jälkeen tositoimiin kovimmalla mahdollisella tavalla nimittäin vastassa oli ilman pistemenetyksiä sarjaa johtava AC Takinkääntäjät. Reippaan nutussa ensiesiintymisensä tekivät myös uudet tähtihankinnat Petteri Kujala ja Samuli Tala. Myös manageri Jussi Hiltunen palasi harharetkiltään takaisin synnyinseudulleen ja puki Reippaan pelipaidan jälleen päälleen.

    Reippaan laariin satoi heti ensiminuuteilla kuraa kun ACT pääsi iskemään johto-osuman vain muutaman minuutin jälkeen. Toinen takaiskumaali oli kuin toisinto edellisestä. ACT pääsi heittämään Reippaan maalilta katsottuna vasemmalta laidalta keskityksen takatolpalle josta pallo runnottiin maaliin. Ensimmäinen puoliaika mentiin hyvin vahvasti kotijoukkueen tahdissa ja Reipas ei saanut montaa vetoa kohti ACT:n maalia.

    Toinen puoliaika jatkui samoissa merkeissä kuin edellinen. Reipas sai muutamia puolittaisia tilanteita, mutta todellista vaaraa niistä ei kuitenkaan ollut. ACT taas vyörytti omalla hyvällä liikkeellään ja syöttöpelillään jatkuvasti hyökkäyksiä kohti Reippaan maalia. ACT pääsi kolmen maalin karkumatkalle hieman heppoisesti tuomitusta rankkarista. Ottelun viimeinen osuma syntyi kun pallo pomppi Reippaan rankkarialueella ja purku saattui suoraan ACT hyökkääjän jalkaan vapaaseen tilaan.

    Vaikka ACT on ylivoimaisesti kovin Nelosessa pelannut joukkue niin kaikki maalit syntyivät kuitenkin Reippaan huolimattoman pelaamisen seurauksena. Tässä oli nähtävissä se, että pitkä tauko oli takana ja montaa harjoitusta ei keretty pitää ennen tositoimia. Viimeiseen peliin ACT:ta vastaan jäi vielä jotain hampaankoloon.

    Selvä voitto sarjajumbosta

    OuRe - Ajax Sarkkiranta 7-1 (1-1) 
    Tilanne  Aika	Maalintekijä
    0-1	 18'    Charles Figho
    1-1      22'    Jarkko Vanhala
    2-1      50'    Samuli Tala
    3-1      55'    Perttu Sarja
    4-1      66'    Mikko Sarkkinen
    5-1      76'    Kriss Kiongo
    6-1      78'    Matias Itkonen
    7-1      79'    Mika Väisänen

    Reippaalla oli edessään sarjakärjen jälkeen sarjan toisessa päässä majaileva joukkue, Ajax Sarkkiranta. Edellinen kohtaaminen päättyi Reippaan helppoon 4-0 voittoon, joten asennevamman vaara oli suuri. Mutta toisaalta ACT pelin turpasaunan jälkeen Reippaalla oli näytettävää että myös oma peli onnistuu ja sarjan toinen sija on ansaittu. Mutta pelin alettua juurikin asenteessa oli paljon parannettavaa, pallo ja miehet eivät liikkuneet niinkuin oli suunniteltu ja oma peli ei tuntunut lähtevän käyntiin millään. Ajax pääsikin iskemään ottelun avausmaalin vajaan parinkymmenen minuutin pelin jälkeen kun Charles Figho teki näyttävän syöksypuskumaalin hieman paitsiolta haiskahtaneesta tilanteesta. Reipas tasoitti pelin muutaman minuutin päästä kun tällä kaudella jopa Reippaan sisäisen maalipörssin voittoa tavoitteleva Jarkko iski kulmasta jo kauden kolmannen maalinsa. Reippaalla oli ensimmäisellä puoliajalla maalin lisäksi muutama tolppalaukaus ja yksinläpi tilanne, mutta tulostaululle asti näistä tilanteista ei ollut.

    Toinen puoliaika alkoi huomattavasti ensimmäistä paremmin. Nyt pikkuhiljaa oma peli alkoi luonnistua ja hyökkäyspelissä ei hätäilty. Puoliajan alkuun Reippaan uusi hankinta Samuli Tala avasi oman maalitilinsä reilusta paristakympistä lähteneellä vedolla vasempaan yläkulmaan. Seuraavan maalin Samuli tarjoili maalin eteen Peralle, joka sai sijoittaa pallon tyhjiin. Reipas karkasi kolmen maalin karkumatkalle kun Mikko Sarkkinen puski Askon antaman kulman varmasti maaliin. Kolme viimeistä maalia syntyivät lyhyen ajan sisään. Kriss iski nopeasta vastahyökkäyksestä. Matias pääsi kokeilemaan pari kertaa maalin edestä ja osui vihdoin ja Väse viimeisteli hyvän nousun päätteeksi 7-1 luvut.

    Kokonaisuudessaan peli oli Reippaan käsissä kokoajan. Ensimmäisellä puoliajalla peli ei kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tilanteita syntyi silti. Toinen puoliaika oli juuri sellaista peliä mitä pitäisi pyrkiä pelaamaan kaikkia vastaan. Paremmalla viimeistelyllä lukemat olisivat voineet olla huomattavasti rumemmat, mutta tämä lupaa hyvää tiistain Pudasjärven reissua varten.