• OuRe – HauPa 3-2 (1-0)

    by  • June 10, 2015 • Divari, Otteluraportit

    Huonolla pelillä voittoon

    OuRe - HauPa 3-2 (1-0) 
    Tilanne  Aika	Maalintekijä
    1-0	 25'    Mika Väisänen
    2-0      73'    Asko Hyttinen
    3-0      75'    Hannu-Heikki Sirviö
    3-1      82'    Lauri Haipus
    3-2      86'    Marko Kaakkuriniemi

    Reippaan toinen sarjakierros pyörähti käyntiin tiistai-illan aurinkoisessa mutta tuulisessa säässä. Vastaan asettui Haukiputaan Pallo, jonka Reipas voitti kauden ensimmäisessä kohtaamisessa numeroin 2-0. Edellisessä pelissä Reipas oli suuren osan pelistä kuskin paikalla ja jos voitto oli silloin pelitapahtumiin nähden oikeutettu, niin tämän päivän peli oli täysin päinvastainen. Oma peli ei lähtenyt oikeastaan missään vaiheessa kulkemaan ja HauPa vei peliä miten tahtoi. Ensimmäisellä puoliajalla HauPalla oli puolenkymmentä hyvää maalintekopaikkaa, mutta HauPalaisten viimeistely ontui pahemman kerran ja Mikko pelasi maalillaan jälleen väkevän ottelun. Vasten pelitapahtumia Reipas pääsi kuitenkin iskemään ottelun avausmaalin vastahyökkäyksestä 25 minuutin kohdalla. Puolustuksesta heitettiin hyvä pallo oikeaan laitaan Krissille, joka jälleen näytti nopeutensa ja nousi laitaa pitkin rangaistusalueen kulmille. Tästä Kriss laittoi täydellisen syötön maalin eteen ehtineelle Väselle, joka siirsi Reippaan hallitusti johtoon. Tämän jälkeen palattiin taas HauPan myllytykseen, mutta heillä tuntui loppuvan keinot parikymmentä metriä ennen Reippaan maalia. Suurin osa hyökkäyksistä tuli lopulta ilmoja pitkin, jotka valuivat Mikolle tai Reippaan puolustuslinja sai ne putsattua väljemmille vesille.

    Toinen puoliaika oli Reippaan osalta, jos mahdollista, vielä huonompaa peliä kuin ensimmäinen. Peli oli hermostunutta alusta lähtien ja palloa ei saatu millään syötettyä omille. HauPa painoi jälleen vahvasti painetta Reippaan maalille, mutta ensimmäisen puoliajan tapaan viimeistely ei ollut parasta mahdollista. Vartti ennen loppua Reipas teki käytännössä ainoista paikoistaan kaksi maalia lyhyen ajan sisään. Ensimmäisen teki Asko suoraan kulmapotkusta. Tuulen ja Reippaan etutolpalle asettaman muurin avittamana pallo kiersi suoraan etukulmasta sisään. Toinen tuli pari minuuttia edellisestä HauPan saaman vapaapotkun jälkitilanteesta. HauPalainen ampui vapaapotkun paristakympistä suoraan muuriin ja pallo purettiin oikeaan laitaan. Jälleen Kriss oli valppaana ja jätti juoksukilpailussa HauPan puolustuksen taakseen ja ajoi rangaistualueelle. HauPan maalivahti sai torjuttua vielä Krissin vedon, mutta Hannu-Heikki ehti ensimmäisenä paluupalloon ja sijoitti pallon varmasti maalivahdin jalkojen välistä sisään. Maalin jälkeen HauPa nosti vielä enemmän miehiä ylös ja he saivat luotua vaarallisia tilanteita toisensa jälkeen. Viimeisen kymmenen minuutin aikana HauPa tuli maalin päähän kahden kulmapotkuista tehtyjen maalien ansiosta. Loppukiri jäi kuitenkin vajaaksi kun pelikellosta loppui aika Reippaan onneksi kesken.

    Ottelu oli pitkästä aikaa sellainen, että Reipas otti huonolla pelillä voiton. Tätä ei ole turhan usein viime vuosina nähty vaan pikemminkin tilanne on ollut päinvastainen, että vastustaja on vienyt Reippaalta pisteet huonolla pelillä. Pelinhallinnan perusteella pisteitä ei kuitenkaan jaeta vaan tehtyjen maalien perusteella. Tänään Reipas käytti omat harvat paikkansa hyvin hyödykseen ja kun HauPa sortui tuhlailemaan niin kolme pistettä jäi Reippaalle. Seuraava peli koittaa ensi viikon tiistaina jolloin vastaan tulee Ajax Sarkkiranta. Siinä pelissä pitää omaa peliä parantaa huimasti jos halutaan pistepottia kasvattaa.