• Viimeisestä harjoituspelistä myös tappio

    by  • April 20, 2015 • Divari, Harjoitukset, Otteluraportit

    Reipas pelasi lauantaiaamun ratoksi viimeisen harjoitusottelunsa ennen sarjakauden avausta. Kenraalissa vastaan asettui Nelosen suurin ennakkosuosikki AC Takinkääntäjät. ACT otti toisen puoliajan maaliensa turvin selkeän 4-0 voiton, mutta tässä tapauksessa voi oikeutetusti sanoa, että numerot eivät kerro pelitapahtumista kaikkea.

    Ensimmäinen puoliaika oli molemmilta tarkkaa peliä ja oman pelityylin hakemista. ACT piti odotetusti enemmän palloa ja pyrkivät löytämään Reippaan tiiviistä puolustusryhmityksestä aukkoja. Reippaan puolustusrivit pysyivät kuitenkin hyvin tiiviinä koko puoliajan, eikä ACT päässyt muutamaa kulman jälkitilannetta lukuunottamatta huippupaikoille. Reipas sai muutaman vastahyökkäyksen, mutta todelliset maalipaikat jäivät vähiin. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen puoliaika oli tasaista peliä ja tauolle mentiin oikeutetusti maalittomassa tasatilanteessa.

    Toinen puoliaika sujui Reippaalta jo hieman mallikkaammin ja jakson edetessä vaarallisimmat maalintekopaikat siunaantuivat Reippaalaisille. Taisi jokainen Reipashyökkääjä päästä ainakin kertaalleen läpiajoon, tai ainakin puolittaiseen läpiajoon, mutta tällä kertaa tulosta ei tullut. Pelin avausmaali nähtiin kun ACT sai vapaapotkun paristakympistä ja se upposi helpohkosti riman alle. Toinen maali tuli jälleen vapaapotkusta, joka oli tällä kertaa laadukas veto takayläkulmaan. Maalien jälkeen Reipas nosti peliään ja haki vimmatusti kavennusmaalia, mutta viimeistelyssä ei ollut tarvittavaa tarkkuutta. ACT iski lopussa vielä pari maalia vastaiskuista, jotka ovat tällä joukkueella todella vaarallisia. Voisi olettaa, että ACT tulee ratkaisemaan kesällä pelejä juurikin vaarallisten vastahyökkäysten ansiosta.

    Peli oli selvä tasonnosto edeltävään HauPa peliin ja vaikka tuloksena oli tappio niin Reippaalaisten ei tarvitse hävetä otteitaan ollenkaan. Ensimmäisellä puoliajalla näytettiin, että pystytään puolustamaan todella hyvin ennakkoon parempia joukkueita vastaan. Toinen puoliaika taas näytti sen, että peliä pystytään myös hallitsemaan ja luomaan hyviä maalipaikkoja näinkin laadukasta joukkuetta vastaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti lauantain sarja-avausta, jossa vastaan asettuu harjoituspelistä tuttu vastustaja Haukiputaan Pallo. Peli alkaa lauantaina 25.4. kello 15.00 Länsituulen tekonurmella.