• Jalkapallokausi käynnissä

    by  • March 9, 2015 • Harjoitukset, Otteluraportit

    Reippaan jalkapallokausi potkaistiin käyntiin hiihtolomaviikolla parin yhteisen joukkueharjoituksen ja sunnuntaisen harjoituspelin myötä. Osallistumisprosentti kaikkiin näihin tapahtumiin on ollut todella hyvä mikä on hyvä uutinen kesän pelejä varten. Tänä kesänä nelosdivarissa pelataan seitsemän joukkueen kolminkertainen sarja, joten pelejä tulee yhteensä 18 mikä takaa sen, että kaikki saavat varmasti tarpeeksi peliaikaa.

    Sunnutaina siis pelattiin myös ensimmäinen harjoituspeli vitosessa pelaavaa Oulun Tarmoa vastaan. Peli oli jaksottain yllättävän hyvää puolin ja toisin ottaen huomioon, että kummallakaan ei ollut montaa harjoitusta takana. OuTa oli ensimmäisellä puoliskolla lähempänä maalintekoa pariin otteeseen. Kerran pallo siivottiin maaliviivalta pois ja kerran he osuivat tolppaan Reippaan miesvartionnin pettäessä kulmatilanteessa.

    Toisella puoliajalla myös Reipas sai otetta ja luotua muutamia hyviä tilanteita. Vaarallisin näistä oli kun Kriss pelattiin läpi ja puolustaja joutui repimään Krissiä rankkarin arvoisesti. Jone kuitenkin sijoitti pallon suoraan maalivahdin syliin, joten maalittomassa tasatilanteessa jatkettiin. Ottelun ratkaisu nähtiin kun allekirjoittanut tuhri pallon vastustajalle alimpana miehenä ja paikkasi tilanteen repimällä rankkarin arvoisesti karkuun päässyttä hyökkääjää. Tarmolainen viimeiseli pilkun varmasti ja tämä maali jäi ottelun ainoaksi.

    Reippaan peli oli ajoittain hyvää kun maltettiin rauhassa pitää palloa ja kierrättää sitä mieheltä toiselle. Muutaman kerran onnistui myös laidanvaihto, joka aukaisi hyviä tilanteita laitapakkien nousujen kautta. Mutta vielä kaivataan lisää pelin painopisteen vaihtamista ja hyökkäyskolmanneksella muita vaihtoehtoja kuin puskea suoraan. Lisäksi se missä on reilusti parannettavaa on pääpelitilanteet. Tässä pelissä Tarmo vei käytännössä kaikki pääpallot joka puolella kenttää.

    Pelissä oli kuitenkin paljon positiivista ja tästä on hyvä jatkaa harjoituksia kohti vajaan parin kuukauden päästä alkavaa kovatasoista nelosdivaria.