• Toisesta harjoituspelistä voitto

    by  • April 3, 2014 • Harjoitukset, Otteluraportit

    Heinäpään tekonurmella pelattiin Reippaan jalkapallokauden toinen harjoituspeli, joka päättyi Reippaan 3-1 (2-1) voittoon PaTea vastaan. Reipas sai paikalle tällä kertaa peräti 22 pelimiestä ja peliaika jaettiin tasaisesti jokaiselle pelaajalle.

    Ensimmäinen puoliaika alkoi PaTen hallinnalla, kiitos pienen myötätuulen. PaTe oli myöskin saanut apuja naapuriseuraltaan As Moonilta ja Moonin miehet pyörittivätkin peliä hyvällä tatsilla. Ottelun ensimmäinen teki vierasjoukkue. PaTe sai vaparin noin 30 metristä ja todennäköisesti keskitykseksi tarkotettu pallo leijaili myötätuulen avustuksella Reippaan maalilla pelannee Mikon ylitse yläkulmaan. Ensimmäisen puoliajan edetessä Reipas sai paremmin pelinjuonesta kiinni ja Reipas iskikin kaksi maalia puoliajan loppupuolella. Molemmat syntyivät Reippaan espanlaispelurin Nachon hyvistä katkoista ja katkon jälkeisistä vapauttavista syötöistä. Ensin Nacho vapautti Krissin läpiajoon, josta Kriss ei tietenkään erehtynyt. Toisessa maalissa Nacho laittoi kierteisen pallon rankkarialueelle, johon Markus ehti ennen PaTen maalivahtia ja sijoitti pallon tyhjään maaliin. Näin puoliajalle siirryttiin Reippaan 2-1 johdossa.

    Toinen puoliaika oli sujui Reippaan komennossa. PaTen pelaajat väsyivät selvästi, koska heillä oli käytössään vain 12 pelaajaa ja Reipas pyöritti koko pelaajistoaan, joka tosin hieman sekoitti Reippaan peliä. Toisen puoliajan ainut maalin syntyi puoliajan loppupuolella hienon kuvion päätteeksi. Pallo pelattiin Markukselle rankkarialueen vasemmalle laidalle, josta hän laittoi pallon maata pitkin etutolpalle, johon Reippaan paluumuuttaja, Mikko Sarkkinen, liikui ensimmäisenä laittaen pallon verkonperukoille. Nämä olivat myös loppulukemat.

    Voittopelissä, varsinkin toisella puoliajalla, pallo liikkui mieheltä toiselle ihan kohtalaisesti, mutta etenkin koutsin mielestä peliin jäi vielä paljon parantamisen varaan, jos meinataan pärjätä tällä kaudella nelosessa.

    Seuraava Reippaan harjoituspeli pelataan jo tulevana lauantaina Heinäpään tekonurmella OTP:tä vastaan alkaen klo 16.15.

    -Arto